Oskari Elomaa
MERILINTU
Merilintu on teos kahdelle tanssijalle, viidelle näyttelijälle ja muusikolle. Se kertoo ihmisen yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteista, mutta se kertoo myös yhteisöllisyydestä ja sen mahdollisuuksista. Merilinnun tarinat pohjautuvat maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden elämään. Ne ovat tarinoita inhimillisyydestä ja kohtaamisesta ja kohtaamattomuudesta.
Musiikin, tanssin ja tarinoiden symbioosissa peilautuu kuva traagisista kokemuksista ja samalla vertaistuen voimasta. Teoksen musiikkina kuullaan mm. Erik Satieta ja Armas Järnefeltiä. Lisäksi liikkeen ja musiikin dialogista syntyy myös musiikillista improvisaatiota – se syntyy tilassa ja hetkessä.
Merilinnun on käsikirjoittanut hailuotolainen Anne-Maria Haapala ja hän on myös teoksen toinen ohjaaja.
Esiintyjät
tanssijat
- tanssitaiteilija Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström, Nizza,
- tanssija Alexandra Lindström, Nizza
näyttelijät
- Mirjami Rautio, Oulu
- Minna Paulamäki, Hailuoto
- Jonna Pyykkö, Hailuoto
- Tanja Turtiainen, Oulu
- Uolevi Haapala, Hailuoto
muusikot
- sellisti Oskari Elomaa, Oulu
- pianisti Annika Mikkola, Oulu
Työryhmä
- käsikirjoitus ja ohjaus Anne-Maria Haapala, Hailuoto
- ohjaus Eija Ranta, Hailuoto
- meikit ja kampaukset Yanski Sova, Oulu
- äänisuunnittelu ja äänentoisto Matti Niemi, Oulu
- visuaalinen ilme, kuva Aino Väänänen, Berliini
Merilintu on osa Hailuodon Musiikkipäivien 10-vuotisjuhlaohjelmaa
https://hailuodonmusiikkipaivat.fi/
Esityspaikka on Marjaniemen nokka
Liput 20 €
Lippujen varaaminen
https://varaukset.hailuodonmusiikkipaivat.fi/
@mirjamirautio @uolevihaapala @paulamaen_minna @_eijaranta_ @tmaarial@ousgar @kilowattimatti @aino_vaananen @hailuodonmusiikkipaivat muuan.annicci @yanskisova_art

Äidiltä paita, iskältä saha ja @wixonskalta seikkailukuvat ja paras mahdollinen seura! ♥️
#koivuhalko

Karhusaari-Porkkala-Bärosund-Notholm-Hanko-Kasnäs: 6/5 🌞#sailing #saaristomeri #sytaran #veljeksetkuinilvekset #5vrkmatkapurjehdus

Unexpected and awesome trip to Spain with W❤️! Great people & great time and million thanks to @ewonia10_for asking us to join! #tchaikovskypathetique #sibeliusviolinconcerto #visitspain #theworldorchestra #newyearsconcert

New years rehearsal & concert under the palm trees! ✨🌴#2018 #W&O #suddenlyspain #theworldorchestra
스토리-세이브.com은 사용자들이 인스타그램에서 스토리, 사진, 비디오, IGTV 등을 직접 다운로드하고 저장할 수 있게 도와주는 직관적인 온라인 도구입니다. Story-Save를 사용하면 인스타그램에서 다양한 콘텐츠를 쉽게 다운로드하고 인터넷 없이도 편리하게 볼 수 있습니다. 인스타그램에서 흥미로운 내용을 발견하고 나중에 보기 위해 저장하고 싶을 때 이 도구가 완벽합니다. Story-Save를 사용하여 인스타그램의 소중한 순간을 놓치지 마세요!
앱 다운로드 및 가입 없이, 웹에서 스토리를 저장하세요.
저화질 콘텐츠는 이제 그만, 고해상도 스토리만 보존하세요.
모든 브라우저, 아이폰, 안드로이드에서 인스타그램 스토리를 다운로드하세요.
전혀 비용 없이 스토리를 다운로드할 수 있습니다.